Kun kaksikymmentä vuotta sitten kirjoittelin näitä runoja, niin elin oman elämäni ohuimmat jaksoni. Nuoren kuitenkin tulee kulua ja kokea ennen kuin aikuistuu. Kovasti pitää kokeilla viinaa (ei laulua), ylityötä, opiskelua, syviä mutta risaisia ihmissuhteita. Kokeilua ja kestävyyttä tulee tehdä siinä määrin kun pystyy ja jaksaa. Niin paljon kun omat varat antaa periksi. Pahat käytävät myös läheisten varat ja surkeimmat syöpäläiset tekevät sitä yhteisillä rahoilla.
Jokaiselle tulevat kuitenkin ne rajat joskus vastaan, sen huomaa kyllä sitten. Paineesta nousee timantti, tai sitten ei.
Minäkin jouduin 90-luvun alussa Hesperiaan (pöpilä Helsingissä), mutta kohtalo teki minusta henkilökuntaa. Parin kuukauden harjoittelu riitti minulle kokemukseksi alasta mutta jotain jäi kuitenkin mieleen. Ja jos ei viihdy siellä henkilökuntanakaan niin kannattanee pysyä pois asiakaskunnastakin.
90-luvun alussa. Poppoo laitoksissa jakautui mielestäni karkeasti viiteen.
(Mitä kavereilta kuulee niin sen jälkeen juoppohullut ja siirtolaiset ovat kovasti vallanneet alaa. Näitä ei kuitenkaan vielä silloin 90-luvulla näkynyt.)
Yli viidennes poppoosta oli mielestäni sellaista joiden paikka oli suljetussa laitoksessa. Riippumatta ajasta ja paikasta nämä ihmiset olisivat eristyksissä, he eivät ole mielenterveysongelmaisia, he olivat ihan oikeasti hulluja. lääkkeet ja hoidot tekivät heistä vähemmän hulluja, mutta heidän hulluutensa oli jokaisen solun sisässä. Kovassa lääkityksessä he osasivat käyttäytyä kuin me muut, mutta silti näiden ihmisten olemassaolo saa epäilemään jumalaa ja/tai evoluutioteoriaa. Ihmeellinen asia, että näitä ihmisiä tuntuu olevan saman verran kaikissa maissa, kulttuureissa, roduissa ja uskonnoissa. He voivat tulla pitkäksikin aikaa oireettomiksi, mutta he eivät parane koskaan.
Toinen viidennes potilaista oli masentuneita, toivottomia ja apaattisia. He kokivat itsensä riittämättömäksi itsensä tai toisten asettamiin tavoitteisiin. Runoilijoita, rokkareita, lapsineroja ja aikamiespoikia. Ihmisiä joiden takana oli loistava tulevaisuus. Heitä piti auttaa tavoitteiden uudelleen asettamisessa ja unelmien hautaamisessa. Nämä ihmiset ehkä jopa hyötyivät hoidoista. Osasta heistä olisi pienellä onnenpotkulla voinut tullakin jotain. He olivat kuitenkin ihmisiä jotka halusivat olla jotain, mutta eivät kyenneet tarttumaan tilaisuuteen. Näitä hulluja esiintyy vain hyvinvointivaltioissa. Nälkä tai kuolemanpelko parantaa tehokkaasti tästä taudista, vastikkeeton raha pahentaa sitä. Näitten ihmisten diagnoosit olivat usein syndroomia. Maallikot kutsuvat näitä syystäkin luulotaudeiksi tai heikkouksiksi. Ainut asia joka tekee näistä oikeita sairauksia on se että ne voivat joskus tappaa.
Kolmas viidennes potilaista oli individualisteja. He olivat sairaalassa siksi että he olivat liian itsepäisiä, tyhmiä tai älykkäitä. He eivät mahtuneet siihen muottiin jonka yhteiskunta oli standardikansalaiselleen asettanut. Älykkäimmät heistä oppivat näyttelemään paranemista tai sopeutumista. Tarmokkaimmat oppivat eristäytymään. Ja tyhmimmät elävät vankila-mielisairaala-somaattinensairaala kierrettä kunnes kuolevat väkivaltaisen kuoleman. Näitten ihmisten joukossa ovat kuitenkin sotasankarit, oikeat taiteilijat, uudistajat ja johtajat nousseet.
Neljäs viidennes, oli niitä joilla ei ollut elämän juurta tai se oli mätä. Isiä ei löytynyt ollenkaan, ja äitikin oli usein hukassa. Nämä olivat niitä joilla napanuora oli katkennut liian aikaisin tai ehkä sitä ei ollut koskaan ollutkaan. Lapsena ei ollut sitä yhtä rakastavaa. Elämän valttikortteja jaettaessa nämä eivät koskaan olleet paikalla. Ei luottamusta. Ei mistään kotoisin. Ei kenenkään kaa. Ei ketään jotta katsoa ylöspäin. Ei vanhempia, ei kotia, ei jumalaa. Ei mitään mistä olla ylpeä, ei ketään joka olisi kertonut, että kiva kun olet olemassa. Homeopaatteja ja vihreitä, natseja ja nuivia.
Ja suurin viides ryhmä oli niitä. Jotka eivät tienneet olivatko tyttöjä vai poikia tai vähintään eivät tienneet tykkäsivätkö tytöistä tai pojista. Vasta mielisairaalassa työskennellessäni tajusin, että hulluus on pääasiassa seksuaalisen hämmennyksen oire.
Mitä tästä jäi konservatiivisen mieleen kytemään? Mikä pysäytti miehen uran mielenhuollossa?
Mielestäni oikeita hulluja on aika vähän. He ja me kaikki muut hyödymme aika paljon näiden hoidosta ja eristyksestä. Näiden hullujen ihmisten hoidosta kiitos, sekä yhteiskunnalle että laitosten työntekijöille.
Mutta vahvojen persoonien paikka ei olisi pöpilässä, mutta sinne ne kuitenkin tuntuvat sos.dem suomessa päätyvän. Näiden ihmisten myötä yhteiskunta menettää aika paljon lisäarvoa. Varsinkin poikkeuksellisina aikoina tarvitaan poikkeuksellisia ihmisiä.
Yli puolet nykyhulluista ON suoraan yhteiskunnan aiheuttamia. Masentujat, epätietoiset, ruikuttajat, epäonnistuneet, äpärät ja lapsena kiusatut ovat pääosin suoraa seurausta yhteiskunnan muutoksesta viimeisen kolmenkymmen vuoden ajalta. Jos vanhemmat opettaisivat todellisuutta tosi TVn sijasta tätä ryhmää ei olisi.
Jos ihmiselle joka tulee hakemaan rahaa sanoen ”olen juonnut kaikki rahani” ei annettaisi rahaa. Voisi ongelma ratketa joskus. Pahoinvoinnin tukeminen luo lisää pahoinvointia, epänormaaliuden tukeminen luo perversioita. Köyhyyden tukeminen luo lisää köyhyyttä.
Aktiivinen suomalaisen perheen alasajo on tosiasia. Ei ole vanhempia, ei mallia ihmiselle, ei rajaa ennenaikaiselle kasvulle. Ei syytä ja seurausta. Ei ole kotia, on vuokrakasarmi. Ei vastuuta, Ei kestävyyttä. Ei syyllisyydentuntoa, ei häpeää.
Homoja on ollut kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa (3% väestöstä). Syntyteoriota on monia, mutta ilmeisesti on homous todellista, lopullista ja aitoa. Vaikka en sitä ymmärräkään.
Mutta ihmettelen miksei epävarmalle ihmiselle voi sanoa, kannattaa varmaan olla hetero, pääsee vähemmällä. Loputon pohdiskelu asiasta tuskin tuottaa mitään. Homoja ei pöpilässä paljoa näkynyt valtavasti transjotain /olen ehkä /leikataan pois tyyppisiä ihmisiä kylläkin.
Tohtorin ohjeet pysyä pois pöpilästä, jos et ole oikeasti hullu.
- tiedä, kumpaa sukupuolta olet ja toimi sen mukaan
- tiedä, seksuaalinen orientaatiosi, jos epävarmuus vaivaa valitse todennäköisempi (97-3%)
- tiedä mistä tulet. Isän nimi minimi. Kotimaa, kulttuuri, äidinkieli ja kansa, suotavaa.
- se että toimintasi ei ole kaikista oikein, ei tarkoita että se on väärin
- mutta jos toiminatasi on kaikista väärin olet todennäköisesti hullu
- usko johonkin elämää suurempaan, jos et itse keksi mihin uskoa, matki vanhempiasi
- paras päihderajoitin on se että päihteet on ansaittava rehellisellä työllä
- suurinta hulluutta on tehdä sama asia uudestaan ja uudestaan, mutta odottaa eri lopputulosta
Tiivistäen elämän ja mielenterveyden kuusijalka jalka; sukupuoli (tietoisuus ja toteuttaminen), koti (pysyvyys, rakkaus) , uskonto (usko siihen että nekin asiat joihin ei voi vaikuttaa ovat jossain hoidossa), isänmaa (mistä on tullut, mihin on mennyt), äidinkieli (ymmärtää ja tulla ymmärretyksi) ja mielekäs päivittäinen tekeminen joka korreloi toimeentulon kanssa (esim. työ)
Omana ohuimpana aikana, isän kuoltua, laman pohjalla työttömänä, parisuhteen kariuduttua ja alkoholin käytön ylitettyä terapeuttisen tason. Jäi vielä tietoisuus että olen suomalainen mies, suomalaisen miehen ja naisen lapsi joka uskoo jumalaan. Niin minä en katkennut vaan kasvoin pojasta mieheksi. Kun kasvoin mieheksi niin löysin myös Naisen. Pelkään että seuraavan laman tullessa nykynuoriso tuskin tekee niin vaan menee sankoin joukoin suljetulle ihmettelemään kuka oikeastaan on.
Kuitenkin ihmetyttää, että miksi yhteiskunta aktiivisesti ajaa alas kuutta asiaa, jotka minä koen mielenterveyden tukipilareiksi?
Olen viimeaikoina miettinyt paljon, onko maailma tullut hulluksi, vai olenko minä tulossa hulluksi?
Kuva on edelleen epäselvä, mutta yritän toistaiseksi säätää maailmaa en päätäni.
P.s Itsestäni ei voinut tulla hullujen hoitajaa koska,
- Olisin lukinnut viidenneksen potilaista pysyvästi.
- Olisin vapauttanut viidenneksen ja kieltänyt enää koskaan tulemasta takaisin
- Ja olisin ravistellut 3/5 potilaista ja kieltänyt ruikuttamisen ja demarien äänestämisen ja lähettänyt kotiin
