Kun kaksikymmentä vuotta sitten kirjoittelin näitä runoja, niin elin oman elämäni ohuimmat jaksoni. Nuoren kuitenkin tulee kulua ja kokea ennen kuin aikuistuu. Kovasti pitää kokeilla viinaa (ei laulua), ylityötä, opiskelua, syviä mutta risaisia ihmissuhteita. Kokeilua ja kestävyyttä tulee tehdä siinä määrin kun pystyy ja jaksaa. Niin paljon kun omat varat antaa periksi. Pahat käytävät myös läheisten varat ja surkeimmat syöpäläiset tekevät sitä yhteisillä rahoilla.
Jokaiselle tulevat kuitenkin ne rajat joskus vastaan, sen huomaa kyllä sitten. Paineesta nousee timantti, tai sitten ei.
Minäkin jouduin 90-luvun alussa Hesperiaan (pöpilä Helsingissä), mutta kohtalo teki minusta henkilökuntaa. Parin kuukauden harjoittelu riitti minulle kokemukseksi alasta mutta jotain jäi kuitenkin mieleen. Ja jos ei viihdy siellä henkilökuntanakaan niin kannattanee pysyä pois asiakaskunnastakin.
90-luvun alussa. Poppoo laitoksissa jakautui mielestäni karkeasti viiteen.
(Mitä kavereilta kuulee niin sen jälkeen juoppohullut ja siirtolaiset ovat kovasti vallanneet alaa. Näitä ei kuitenkaan vielä silloin 90-luvulla näkynyt.)
Yli viidennes poppoosta oli mielestäni sellaista joiden paikka oli suljetussa laitoksessa. Riippumatta ajasta ja paikasta nämä ihmiset olisivat eristyksissä, he eivät ole mielenterveysongelmaisia, he olivat ihan oikeasti hulluja. lääkkeet ja hoidot tekivät heistä vähemmän hulluja, mutta heidän hulluutensa oli jokaisen solun sisässä. Kovassa lääkityksessä he osasivat käyttäytyä kuin me muut, mutta silti näiden ihmisten olemassaolo saa epäilemään jumalaa ja/tai evoluutioteoriaa. Ihmeellinen asia, että näitä ihmisiä tuntuu olevan saman verran kaikissa maissa, kulttuureissa, roduissa ja uskonnoissa. He voivat tulla pitkäksikin aikaa oireettomiksi, mutta he eivät parane koskaan.
Toinen viidennes potilaista oli masentuneita, toivottomia ja apaattisia. He kokivat itsensä riittämättömäksi itsensä tai toisten asettamiin tavoitteisiin. Runoilijoita, rokkareita, lapsineroja ja aikamiespoikia. Ihmisiä joiden takana oli loistava tulevaisuus. Heitä piti auttaa tavoitteiden uudelleen asettamisessa ja unelmien hautaamisessa. Nämä ihmiset ehkä jopa hyötyivät hoidoista. Osasta heistä olisi pienellä onnenpotkulla voinut tullakin jotain. He olivat kuitenkin ihmisiä jotka halusivat olla jotain, mutta eivät kyenneet tarttumaan tilaisuuteen. Näitä hulluja esiintyy vain hyvinvointivaltioissa. Nälkä tai kuolemanpelko parantaa tehokkaasti tästä taudista, vastikkeeton raha pahentaa sitä. Näitten ihmisten diagnoosit olivat usein syndroomia. Maallikot kutsuvat näitä syystäkin luulotaudeiksi tai heikkouksiksi. Ainut asia joka tekee näistä oikeita sairauksia on se että ne voivat joskus tappaa.
Kolmas viidennes potilaista oli individualisteja. He olivat sairaalassa siksi että he olivat liian itsepäisiä, tyhmiä tai älykkäitä. He eivät mahtuneet siihen muottiin jonka yhteiskunta oli standardikansalaiselleen asettanut. Älykkäimmät heistä oppivat näyttelemään paranemista tai sopeutumista. Tarmokkaimmat oppivat eristäytymään. Ja tyhmimmät elävät vankila-mielisairaala-somaattinensairaala kierrettä kunnes kuolevat väkivaltaisen kuoleman. Näitten ihmisten joukossa ovat kuitenkin sotasankarit, oikeat taiteilijat, uudistajat ja johtajat nousseet.
Neljäs viidennes, oli niitä joilla ei ollut elämän juurta tai se oli mätä. Isiä ei löytynyt ollenkaan, ja äitikin oli usein hukassa. Nämä olivat niitä joilla napanuora oli katkennut liian aikaisin tai ehkä sitä ei ollut koskaan ollutkaan. Lapsena ei ollut sitä yhtä rakastavaa. Elämän valttikortteja jaettaessa nämä eivät koskaan olleet paikalla. Ei luottamusta. Ei mistään kotoisin. Ei kenenkään kaa. Ei ketään jotta katsoa ylöspäin. Ei vanhempia, ei kotia, ei jumalaa. Ei mitään mistä olla ylpeä, ei ketään joka olisi kertonut, että kiva kun olet olemassa. Homeopaatteja ja vihreitä, natseja ja nuivia.
Ja suurin viides ryhmä oli niitä. Jotka eivät tienneet olivatko tyttöjä vai poikia tai vähintään eivät tienneet tykkäsivätkö tytöistä tai pojista. Vasta mielisairaalassa työskennellessäni tajusin, että hulluus on pääasiassa seksuaalisen hämmennyksen oire.
Mitä tästä jäi konservatiivisen mieleen kytemään? Mikä pysäytti miehen uran mielenhuollossa?
Mielestäni oikeita hulluja on aika vähän. He ja me kaikki muut hyödymme aika paljon näiden hoidosta ja eristyksestä. Näiden hullujen ihmisten hoidosta kiitos, sekä yhteiskunnalle että laitosten työntekijöille.
Mutta vahvojen persoonien paikka ei olisi pöpilässä, mutta sinne ne kuitenkin tuntuvat sos.dem suomessa päätyvän. Näiden ihmisten myötä yhteiskunta menettää aika paljon lisäarvoa. Varsinkin poikkeuksellisina aikoina tarvitaan poikkeuksellisia ihmisiä.
Yli puolet nykyhulluista ON suoraan yhteiskunnan aiheuttamia. Masentujat, epätietoiset, ruikuttajat, epäonnistuneet, äpärät ja lapsena kiusatut ovat pääosin suoraa seurausta yhteiskunnan muutoksesta viimeisen kolmenkymmen vuoden ajalta. Jos vanhemmat opettaisivat todellisuutta tosi TVn sijasta tätä ryhmää ei olisi.
Jos ihmiselle joka tulee hakemaan rahaa sanoen ”olen juonnut kaikki rahani” ei annettaisi rahaa. Voisi ongelma ratketa joskus. Pahoinvoinnin tukeminen luo lisää pahoinvointia, epänormaaliuden tukeminen luo perversioita. Köyhyyden tukeminen luo lisää köyhyyttä.
Aktiivinen suomalaisen perheen alasajo on tosiasia. Ei ole vanhempia, ei mallia ihmiselle, ei rajaa ennenaikaiselle kasvulle. Ei syytä ja seurausta. Ei ole kotia, on vuokrakasarmi. Ei vastuuta, Ei kestävyyttä. Ei syyllisyydentuntoa, ei häpeää.
Homoja on ollut kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa (3% väestöstä). Syntyteoriota on monia, mutta ilmeisesti on homous todellista, lopullista ja aitoa. Vaikka en sitä ymmärräkään.
Mutta ihmettelen miksei epävarmalle ihmiselle voi sanoa, kannattaa varmaan olla hetero, pääsee vähemmällä. Loputon pohdiskelu asiasta tuskin tuottaa mitään. Homoja ei pöpilässä paljoa näkynyt valtavasti transjotain /olen ehkä /leikataan pois tyyppisiä ihmisiä kylläkin.
Tohtorin ohjeet pysyä pois pöpilästä, jos et ole oikeasti hullu.
- tiedä, kumpaa sukupuolta olet ja toimi sen mukaan
- tiedä, seksuaalinen orientaatiosi, jos epävarmuus vaivaa valitse todennäköisempi (97-3%)
- tiedä mistä tulet. Isän nimi minimi. Kotimaa, kulttuuri, äidinkieli ja kansa, suotavaa.
- se että toimintasi ei ole kaikista oikein, ei tarkoita että se on väärin
- mutta jos toiminatasi on kaikista väärin olet todennäköisesti hullu
- usko johonkin elämää suurempaan, jos et itse keksi mihin uskoa, matki vanhempiasi
- paras päihderajoitin on se että päihteet on ansaittava rehellisellä työllä
- suurinta hulluutta on tehdä sama asia uudestaan ja uudestaan, mutta odottaa eri lopputulosta
Tiivistäen elämän ja mielenterveyden kuusijalka jalka; sukupuoli (tietoisuus ja toteuttaminen), koti (pysyvyys, rakkaus) , uskonto (usko siihen että nekin asiat joihin ei voi vaikuttaa ovat jossain hoidossa), isänmaa (mistä on tullut, mihin on mennyt), äidinkieli (ymmärtää ja tulla ymmärretyksi) ja mielekäs päivittäinen tekeminen joka korreloi toimeentulon kanssa (esim. työ)
Omana ohuimpana aikana, isän kuoltua, laman pohjalla työttömänä, parisuhteen kariuduttua ja alkoholin käytön ylitettyä terapeuttisen tason. Jäi vielä tietoisuus että olen suomalainen mies, suomalaisen miehen ja naisen lapsi joka uskoo jumalaan. Niin minä en katkennut vaan kasvoin pojasta mieheksi. Kun kasvoin mieheksi niin löysin myös Naisen. Pelkään että seuraavan laman tullessa nykynuoriso tuskin tekee niin vaan menee sankoin joukoin suljetulle ihmettelemään kuka oikeastaan on.
Kuitenkin ihmetyttää, että miksi yhteiskunta aktiivisesti ajaa alas kuutta asiaa, jotka minä koen mielenterveyden tukipilareiksi?
Olen viimeaikoina miettinyt paljon, onko maailma tullut hulluksi, vai olenko minä tulossa hulluksi?
Kuva on edelleen epäselvä, mutta yritän toistaiseksi säätää maailmaa en päätäni.
P.s Itsestäni ei voinut tulla hullujen hoitajaa koska,
- Olisin lukinnut viidenneksen potilaista pysyvästi.
- Olisin vapauttanut viidenneksen ja kieltänyt enää koskaan tulemasta takaisin
- Ja olisin ravistellut 3/5 potilaista ja kieltänyt ruikuttamisen ja demarien äänestämisen ja lähettänyt kotiin
KUOHUNTAA TOTUUDESTA
21 tuntia sitten
7 kommenttia:
Tunnistin tuosta tekstistä omankin hulluuteni. Kolmas viidennes.
Tai ehkä enemmän sen mitä se oli. Minulle tarjottiin osastoa kun kaikki hajosi ja raivoissani istuin psykopaterilla puristaen tuolin käsinojia. Minä kieltäydyin. En oikein ole koskaan kyennyt hyväksymään sitä pumpulia mitä yhteiskunta tarjoaa, vaikka se periaatteessa minulle kuuluisikin. Pidän sitä rapauttavana.
Totuuden nimissä- kaikki potilaat kokivat kuuluvansa tuohon kolmanteen kategoriaan...
Mutta peruspointtiin "heikkouden tukeminen tuottaa lisää heikkoja" näinhän se on.
Jos joku muu pitää valita, se on tuo neljäs viidennes. Nuo ilmentymät vaan ei sovi, eikä osa attribuuteista.
Toinen viidennes on jo kaukainen ja ensimmäinen viidennes toisella puolella maapalloa.
Sisko on tälläkin hetkellä osastolla. Mietin monesti erojamme. Lapsuus oli sama, päädyimme vain eri paikkaan. Hänet laittaisin kyllä toiseen viidennekseen hetkeäkään miettimättä.
Kirjoitit: "mutta jos toiminatasi on kaikista väärin olet todennäköisesti hullu"
Entäpä jos toimintaasi pitävät järkevänä ainoastaan sellaiset ihmiset, jotka ovat lähihistoriassaan "hullutelleet"?
:)
-- lot
Itse olen siitä harvinainen olento, että minulla on ihan oikeasti terveen paperit. Ja transseksuaalisuusdiagnoosi. Omasta muutoksestani on nyt 10 v aikaa.
Silloin kun asia oli minulle vielä akuutti, niissä porukoissa pyöri kaikenlaista vipeltäjää. Osasta saattoi heti sanoa, että he olivat aitoja tapauksia ja että he hyötyisivät sukupuolenvaihdoksesta oikeasti. Toiset olivat homoja, jotka eivät voineet sietää olevansa homoja, vaan halusivat vaihtaa sukupuoltaan tullakseen heteroiksi uudessa sukupuolessaan. Sitten oli transvestiittejä ja pikkuhousurunkkareita, joilla oli mennyt fantasiat ja todellisuus sekaisin. Ja mukana oli sellaisia, jotka miettivät että ryhtyisikö punkkariksi vai transseksuaaliksi.
Vakavasti: transseksuaalisuus on aivan oikea ilmiö ja harvinaisen ilkeä kun kohdalle osuu, mutta se on äärimmäisen harvinainen (1:10,000) ja jokaista aitoa TS:ää, joka todella hyötyy sukupuolenvaihdoksesta, kohtaan on kymmenen wannabe-tapausta, joille tämä prosessi olisi katastrofi. Ja ne ovat juuri nuo wannabeet, jotka sitten kansoittavat pöpilöitä ympäri maata.
Eli jokaiselle, joka epäilee olevansa TS, aivan ensimmäinen ohje on että tee niin syvä itseluotaus kuin pystyt ja opettele tuntemaan itsesi - opettele erottamaan fakta fiktiosta ja get a life. Tämä juttu ei ole mikään kiva mutta hiukan eksentrinen elämäntapa vaan harvinaisen ikävä ja inhottava juttu, joka hoitamattomana johtaa pöpilään tai itsemurhaan - ja jonka hoito sellaiselle, joka ei ole aito TS, merkitsee katastrofia Jos et ole transseksuaali ennen leikkausta, olet taatusti sellainen sen jälkeen.
lot ja ano,
Taidatte molemmat tietää kommentointiaiheistanne enemmän kuin minä.
Kirjoituksen pointti oli kuitenkin miksi yhteiskunta toimii perusrakenteitaan nakertavasti.
Normaalius toimii enemmistölle paremmin kuin epänormaalius. Normaaliuden puutetta tulisi korjata tukemalla normaaliutta, ei glorifioimalla epänormaaliutta.
Lot
Aito konservatismi syntyy elämänkokemuksesta ; )
ano
Mielestäni jos joku kokee ettei voi hyvin pitäisi marssijärjestyksen olla hyväksy itsesi jos se ei ole mahdollista, muuta ympäristösi/elämäsi ja jos se ei ole mahdollista, muuta itsesi.
Nykyisin ensisijainen ratkaisu tuntuu aina olevan muuta itsesi...
ja sitä mielestäni ei kannata yleensä tehdä....
Onnea sinulle kasassa olevasta paketista - mutta jos puolet hoidoista perustuu väärään diagnoosiin ja aiheuttaa sairauden jota hoidetaan, niin tämän homman aktiivinen tukeminen ei kuulosta yksiselitteisen viisaalta.
Toisaalta jos olisin se yksi kymmenestä tuhannesta, olisin varmaan pöpilässä, leikkausjonossa tai kaiket päivät kotona tutkimassa rintojani. Ja varmasti erimieltä nykyisen minäni kanssa.
Vielä kommentti omasta jutustani:
Transseksuaalisuus johtaa hoitamattomana joko psykoosiin tai itsemurhaan (hollantilaisen tutkimuksen mukaan noin 40% hoitamattomista lopulta tekee itsemurhan) - mutta väärin perustein hoidettu wannabe-TS on aivan yhtä lailla katastrofi.
Jos itse en olisi aikoinaan päässyt hoitoon, todennäköisesti en olisi elänyt kolmekymppiseksi. 90-luvulla hoitojärjestelmä oli lapsenkengissään ja hyvin sekava. Nykyään tilanne on parempi kuin omana aikanani - hoidot on keskitetty HUSiin ja TAYSiin, ja seula pidetään tietoisesti tiukkana - tarkoitus on minimoida sekä hoitamatta jäävien aitojen tapausten että väärin perustein hoidettujen wannabe-tapausten määrä ja hoitaa mahdollisimman moni aito.
Transseksualismi on varmistunut v. 2000 (Zhou, Gooren, Swaab et al) aivorakenteen sukupuolidimorfisen alueen (BSTc) anomaliaksi - ainoa ongelma asiassa on, että se voidaan diagnosoida vain kuolleelta ihmiseltä, sillä näyte tuhoutuu diagnoosissa. Ehkä tulevaisuudessa tämäkin riesa voidaan todeta vaikka varjoainekuvauksella ja aivoskannauksella - sen jälkeen hoitopäätös tai sitten ohjaaminen psykiatrisen puolen jonoon on helppoa.
Mitä itse tekisit, jos sinun kohdallesi olisi osunut se musta helmi? Todennäköisesti, jos asia olisi sinulle jo hoidossa, eläisit normaalia tavallista pikkuporvarillisen naisen (tai miehen, jos olisit sitä toiseen suuntaan) tylsää elämää kuten minäkin - ne kaksikymmentäjotain ensimmäistä vuotta elämästäni kuuluvat vain minulle.
Aidon TS:n tunnistaa yleensä siitä, että hän ymmärtää kuinka rankasta asiasta on kyse, miten tämä juttu on kuin ampuisi itsensä avaruuteen, ja hän yrittää tehdä kaikkensa että hänen _ei_ tarvitsisi ryhtyä sukupuolenvaihdokseen. Ja tämä on selviö: yleensä vähin sellainen, mitä ihmisen tarvitsee tehdä voidakseen elää itsensä kanssa tasapainossa, tulisi riittää. Sukupuolenvaihdoksen pitäisi aina olla se vihoviimeinen ratkaisu kun mikään muu ei toimi, ei missään tapauksessa ensimmäinen.
Siksi tapanani on aina kysyä jokaiselta, joka pyytää minulta neuvoja että "montako kertaa olet yrittänyt itsemurhaa" - se karsii turhat luulot pois, ja jokaiselle tätä prosessia suunnittelevalle että "älä" - ainakaan ennenkuin todella tunnet itsesi ja tiedät kuka ja mitä olet. Ja liian moni tragedia vältettäisiin sillä, että nämä wannabe-tapaukset todella tekisivät itsestään sen syväluotauksen ja todella oppisivat tuntemaan itsensä sellaisina kuin ovat - olivatpa sitten homoja, tiittejä, skitsoja tai muulla tavalla poikkeavia (mutta _eivät_ transseksuaaleja).
TS:t ovat pelanneet korttinsa paremmin kuin muut sp-vähemmistöt. He näin pääsääntöisesti tultuaan hoidetuksi häviävät vähin äänin valtaväestön sekaan, omaksuvat sen elämäntavat ja sen arvot, menevät naimisiin tai virapariin eivätkä pidä sen jälkeen minkäänlaista ääntä itsestään. Sitä sanotaan sosiaalistumiseksi.
Minä tiedän nyt vihdoin viimein, kuka minä olen: suomalainen naimisissa oleva biseksuaalinainen, jolla on hoidettu TS-historia takanaan.
Lähetä kommentti