perjantai 30. maaliskuuta 2007

Välisoitto eli Kaksikymmentä vuotta myöhemmin

Kun aloitin tämä sivun, olin täynnä tuoreeseen kansalliseen ja kulttuurikonservatiiviseen heräämiseen liittyvää vihaa. Kahden lapsen isänä olin jokunen vuosi sitten herännyt siihen, että Suomi ja Eurooppa eivät olleet enää se paikka johon olin tottunut ja jota olin odottanut lasteni kasvupaikaksi. Lisäksi ymmärsin, että muutos ei ole aikojen muuttumista, vaan että joku yrittää sitä aktiivisesti muuttaa.

Tammikuussa minä tajusin olevani siinä määrin kiihtyneessä tilassa/psykoosissa, että blogistani tulisi vihablogi, jollaisia on jo ihan tarpeeksi. Eikä minulla ollut edes mitään lisättävää minua viisaampien kirjoituksiin.

Kaivoin kirjoittamisen sijaan vanhoja runoja (89-91) pöytälaatikosta muistaakseni että ihmisen tuleekin etsiä parempaa ja että etsiessä voi joskus joutua hukkaan. Vanhoja runoja digitalisoidessa muistin, että jos kaikki olisivat pysähtyneitä patakonservatiiveja kuten minä nyt, niin ei olisi uutta ja parempaa, olisi vaan sitä vanhaa samaa, joskin ehkä enemmän. Jos ei olisi kapinaa ei olisi oikea taidetta eikä innovatiivista tiedettä.

Poliittisessa suuntautumisessa ja ihmisen elinkaaressa on mielestäni analogia. Pieni lapsi on anarkisti, omaa tuntoa opetteleva pieni mieli on vihreä, empatiaan heräävä varttuva mieli on tummanpunainen. Nuoren kuuluukin haluta oikeudenmukaisuutta, tasajakoa ja hyvää kaikille. Kaikille tarpeen mukaan. Nuoren tulee kyseenalaista, etsiä ja tarvittaessa vaikka rikkoa.

Kasvaessa, tehdessä ja tuntiessa tulisi kuitenkin jossain vaiheessa herätä, kantaa vastuuta itsestä ja muista. Käyttää omaa päätänsä, rakastaa ja rakentaa. Kilpailla ja vielä vähän kasvaa. Aikuistua, vaikuttaa, lisääntyä ja täyttää maa.

Aikuisten tulisi muuttaa maailmaa paremmaksi. Ja koska terveet aikuiset rakastavat lapsiaan ja vanhempiaan heidän parempi maailmansa koskee kaikkia. Nuoret haluavat parempaa maailmaa nuorille.

Vanhuus on konservatismi. Säilyttävä ja säästävä, vanhoista virheistä muistoa kantava. Aikaisemmin tehdyn arvon tunteva. Kestävää kunnioittava. (Vanhoja jo kokeiltuja) uusia ideoita vieroksuva. Viisas, vaitelias ja vähäeleinen.

Nykyisin suojattu lapsuus kestää lakisääteiset kahdeksan kuukautta, kun itse ajattelisin että sen tulisi kestää 15 vuotta.

Nykyisin nuoruus tai ainakin sen tavoittelu kestää yli 50 vuotta, kun itse ajattelisin että sen tulisi kestää korkeintaan 10 vuotta. Tässä protestointivaiheessakin olisi hyvä maksaa huumeensa itse ja opiskella jotain edes oman elämän kannalta oleellista.

Nykyisin aikuisuutta ei ole, kun itse ajattelisin sen olevan yksilön elämän tarkoitus. Joskus se kesti 40 vuotta.

Vanhuksia ei enää ole, on vain iäkkäitä sairaita nuoria ja loppuun palaneita aikuisia.
Vallitsevan käsityksen mukaan viisaus ja vakaus ovat pysähtyneisyyttä ja säilyttäminen on heikkoutta.

Mitenkä yllä olevat asiat liittyvät yhteen, ehkä eivät mitenkään. Mielestäni maailmasta on tulossa entistäkin paskempi paikka koska kukaan ei halua kasvaa aikuiseksi. Vanhat runot kuitenkin muistuttivat että kukaan ei synny aikuisena tai konservatiivina.

Ja koska yksilöiden kehitys on pysähtynyt - on myös yhteiskunnan kehitys pysähtynyt. Vasemmistolaisuuden ja vihreyden aatteet nousivat aikanaan huutavista epäkohdista - nyt kuitenkin kaikki tietävät nämä epäkohdat. Katkerien vanhusten aatteet täyttävät ja syövät nuorten kapinan ja aikuisten ideat..

Yhteiskunta pysähtyy;
Koska ei ole aikuisia jotka haluaisivat lapsia.
Koska ei ole lapsuutta ei ole oikeaa nuoruutta on vain ikuista nuoruuden tavoittelua.
Koska on vain ikuista nuoruutta, ei ole oikeata kapinaa.
Koska ei ole oikeata kapinaa ikinuoret leikkivät sitä tekemällä vanhasta kapinasta trendin.
Kaikki samanlaisia, kaikille tarpeen mukaan

Vanhukset vielä kertovat on miehiä ja naisia, on hyvää ja pahaa, on oikeaa ja väärää, on yö ja päivä. Kukaan ei vain kuuntele.

Koska yhteiskunta pysähtyy, se tekee epätoivoisia sääntöjä että kaikilla olisi varmasti hyvä olla. Kuoleva yhteiskunta hakee elinvoimaa etelästä. Huonoin tuloksen.

Ne jotka vielä muistavat että meilläkin oli kulttuuri, elämä, tavat, tunteet, perhe, koti, uskonto, isänmaa ja tunne olemisen oikeudesta, vastustavat muutosta.

Ne jotka elävät ikuista nuoruuden tavoittelua, mutta uskovat että meillä ei ole mitään. Häpeävät vanhempiensa sankaritekoja ja ajavat tätä muutosta.

Meistä useimmat, jotka ovat oikeasti aikuistuneet. On tullut sulkeutuneita konservatiiveja, aikuisia jotka ovat alkaneet vanhukseksi.

Suomessa on luokkajako.

Yläluokkana ja eliittinä
Epätoivoiset ikuisen nuoruuden etsijät (jotka elävät vanhaa kapinaa ja ajavat muutoksia jotka ovat jo tapahtuneet)

Alaluokkana ja työväenluokkana,
Ennen aikojaan pysähtyneet ja vanhentuneet aikuiset jotka haikailevat vanhoja aikoja ja arvoja vaikka meidän pitäisi oikeasti TEHDÄ jotain uutta. Laitaa ikinuoret ojennukseen isällisesti ja ottaa vastuu vanhemmista.

Ja lakata ruikuttamasta…


Tulipahan purkaus! Täytyy postata editoimatta, jotta autenttinen tunne säilyy. Lisää kauniita runoja taas ensikuussa. Nyt täytyy tehdä vähän töitä…

PS.Inspis tähän by IDA;

http://hatapaidenkalinaa.blogspot.com/2007/03/konservatiivinen-kulttuurikritiikki.html

torstai 1. maaliskuuta 2007

NELJÄ VUODENAIKAA

Talvidelirium iski yllättäen
Silti yhä kävelen
läpi hangen viisimetrisen
läpi yön lumikissojan
Näen kuun verenpunaisen
lävitse kaamoksen
Tunnen maan routaisen
Läpi kengänpohjien

Kevätkänni tuli kolisten
viattoman korvat lukiten
Se katkaisi kiiman lumikissojen
Se teki naisestani eläimen
Kuolaavan kiimaisen
Jatkan läpi leikkien
likaisten
Väsy en
Olen yhä nälkäinen

Se kesä kesti vain kuukauden
Olin krapulassa viikon viimeisen
Nyt yötyöttömänä seikkailen
Yöttömässä yössä samoilen
Kanssa ystävien
Sammun kanssa tähtien
Kesäisten
Kera vieraiden
ihmisten

Syksy sateinen
Kostutti kurkun pienen ihmisen
Ennestäänkin kasteisen
Ja minä tulen ja menen
Lailla nousuveden
Ja tulva täytti eteisen
Sotkuisen

Ja jouluna teurastan
kylmän kalkkunan

ON VAIN KAKSI TAPAA SUHTAUTUA RUNOIHINI (OIKEA JA VASEN)

Ne arvostaa
jotka usein saa
ja osaa

Ne arvostaa
jotka tajuaa
tai muuten vaan
osuu oikeaan.

Ne kritisoi
jotka onanoi
tai ei muuta voi

Kuka

Olen eläin vailla erektiota
Ärsyke vailla reaktiota
Olen siivetön satiainen
Neekeri-juutalainen
Olen vuoden vanha vappupallo
Hyttysen pääkallo
Valkoselkätikka kelopuussa
Ilotulitus kesäkuussa
Olen myrkky vailla uhria
vanhan grafitin tuhria
Olen pahaa taikaa
mustaa magiaa
Vailla velhoa
Ensi ilta vailla verhoa
Olen valvottava kehtolaulu
Kehystetty kertotaulu
Lyömätön naamataulu
Olen pala raakaa lihaa
Iso läjä rotuvihaa
Olen hiomaton timantti
Tyhjennetty taskumatti
Olen kuu vailla katsojia
Peli ilman pelaajia
Olen tajuton tietäjä
Lämmin läjä

Olen niin pirun pikkuinen
mutta tarpeeksi iso kuitenkin
mutta jos vielä pienenen
yhdenkään minuutin
niin

Vaan pitäisikö vaihtaa
päätä vai passikuvaa
kirjaa
vai kirjastoa