keskiviikko 26. syyskuuta 2007

Linkki

Laitetaan amerikan aateveljen kirjoitus lukuvinkiksi kun ei itse keksi mitään älykästä sanottavaa.

"Conservative" is a near-synonym for being grown-up.

1968-2007

maanantai 24. syyskuuta 2007

Valtakunnallinen ja paikallinen uutisointi

Olisi mielestäni tärkeää että uutisoinnissa ei mainittaisi tapahtumapaikkaa. Tämä leimaa syyttä kaikki Kauhavalaiset ja ruokkii alueellisia stereotypioita.

Valtakunnallinen uutinen (Linkki)

Huomaa kuinka Pohjalaiset stereotypiat nousevat mieleen....

Paikallinen uutinen (linkki)

Se olikin ihan kiva poika, "Hän kertoo pojan olevan kiltti ja mielellään istuvan vanhempiaan kylkeen nojaten"

Ennakkoluuloinen on aina väärässä !

torstai 20. syyskuuta 2007

"One million dollars"


...sanoi 20 vuotta syväjäässä ollut elokuva pahis Mr. Evil "Austin Powers" elokuvan kiristysvaateeksi. Kyse oli maailmanlopusta. Pahis polo ei ollut päivittänyt rahanarvoa. Naurun saattelemana uhkavaade päivitettiin lopulta ajanmukaiseksi biljoonaksi.
Uutiskynnys Ruotsista Ruotsalaisen koiralehden päätoimattajan muuttamisesta pääksi ja toimittajaksi on luvattu 50 000$ palkkio.
Eikö ketään naurata.... Tiesin että nämä kaverit elävät kivikaudella mutta vajaa 40000 €.

Muistan lukeneeni että Ruåtsin sosiaaliturva nelihenkiselle perheelle vastaa noin 500 000$ omaisuuden odotettua pääomatuloa vuositasolla. Eli palkkio alle puolenmiljoonan ei vaikuttaisi murhaajan alämänlaatuun. En tosin tiedä vähentääkö palkkamurha ruotsissa sosiaalitukia.

Tai jos murhaaja onkin työperäinen siirtolainen. Jopa ruotsalainen sairaanhoitaja ansaitsee 40000€ vuodessa. Varmaan päätoimittajan pään irroittamisesta joutuu jopa ruåtsissa istumaan vuodeksi ehdotonta. Eihän tuo palkkio korvaa edes aiheutuvia ansiotulon menetyksiä.

Toisaalta ruotsissa murhaajat harvoin jäävät kiinni. Tuntomerkit mediassa ovat monesti kovin puutteellisia (epäilty on ihminen jolla on housut ja paita, jalassa epäillään olevan kengät.)

Mutta vaikka ei jäisi kiinni Ruotsin verotus on maailman kovin, palkkamurhasta on maksetta alv. 22 prosenttia ja lopusta normaali tulovero 40 %.... maksanut järjestö voi tosin vähentää kulut.

10000$, ei ne taida profeettaansa kovi korkealle arvostaa. Tämä päätoimittaja on loukannut miljardin ihmisen tunteita... onko tuo sitten 0,1 senttiä per loukattu tunne.

Voiko palkkamurhaaja sitten oikeudessa vedota toimineensa uskonnollisen kiihkon vallassa ja hetkellisestä mielijohteesta.

Tottakai voi....

Suomen sarjakuvatarjontaan väriä ja vilskettä

Tuossa illan lastenohjelmat katsottuani ja iltasadun luettuani en voinut olla huomaamatta pientä asennepakettia joka tulee kauniiden tarinoiden mukana, tästä aiheesta joskus enemmän ja analyyttisemmin.

Tyttäreni suosikki on kuitenkin vanhat Non Stop Strumffit(nyk. Smurffit aikaisemmin Muffet). Itseänikin viehättää ajatus pienestä kylästä jossa pienet sinivalkoiset miehet yhteisvoimin suojatuvat pahaa maailmaa vastaan vanhan viisaan hiukan punaisemman johdon alaisuudessa. Tästäkin lisää joskus toisten... Miksei näitä muuten enää julkaista...


Tajusin tuossa Kunnaksen Koirien Kalevalaa lukiasani Suomen parhaita voimia ei ole vielä otettu monikulttuuri propagandan käyttöön. Missä viipyy "Koirien koraani", Suomen muslimit ottaisivat kiljuen vastaan oman kunnaskirjan ja saattaisi Maurille sadella rahatarjouksia myös arabimaailmasta. Tai vaikka Juban "Viivi ja Wagner kohtaavat islamin Suomessa". Viivin rehti kädenpuristus islamilaiselle miehelle ja Wagnerin elämänohjeet islamilaiselle naisille lähentäisivät varmaan ihmisiä ja vähentäisivät kulttuurien välisiä epäluuloja. Muumimammahan on aina suosinut suomen nykyistä avointa pakolaispolitiikkaa, Pikku-Myy burkhassa olisi varma myyntimenestys. Kiroileva siili odottaa edelleen kääntämistä arabiaksi.

Herätys kustantajat, Suomi ei ole enää entisensä.

tiistai 11. syyskuuta 2007

Blogistanin helmiä 1

Blogistanissa on parasta se, että yksinkertainen ihminenkin voi sattumalta löytää jonkun joka prosessoi valtavan määrän tietoa, analysoi sen ja tekee siitä vielä päätelmät jotka istuvat omaan maailmankuvaan.

Kyllä suomalainen nainen on ihana.

Lue ja viisastu !

tiistai 4. syyskuuta 2007

SPAM

Lue !

En usko, että tämä tulee toimimaan, mutta toivon kovasti.

Suomen kaksi suurinta ongelmaa ovat YLE ja WSOY.

20 sanaa

via;
http://runoruno.vuodatus.net/blog/780199
(20 sanan runo)

hiuksia, hampaita, runoja
päässä vielä muutama
arpia sielussa ja ruumiissa
kaikki minun omia
turvana tunne olemisen oikeudesta
tieto tarpeellisen tekemisestä