keskiviikko 2. tammikuuta 2008

Kasvu jatkuu

Kerrankin hyviä uutisia lehdessä (Hell.)

Kirkon jäsenmäärä on noussut uuteen ennätykseen. 60000 uutta jäsentä viime vuonna.

Muutama eronnutkin, lähinnä vahingossa.
Luulivat peruvansa Pravdan tilausta..
No kirkkoon pääsee aina takaisin.

Pari uskoon tullutta erosi miepappien syrjinnän takia ja pari homoa koska ymmärsivät väärin "What would Jesus Do" kamppanjan luettuaan raamattua. Myös veronkiertoa harrastetaan.

Tärkeintä on kuitenkin että luterilainen kirkko on Suomen nopeiten kasvava uskonnollinen liike. Nykyinen vuosittainen kasvuvauhti lienee noin Suomen muslimiyhteisön verran (30000).

Meitä on täällä miljoonia ja muita muutama.

EDIT; Kas, blogilla voi vaikuttaa ?, HS alkuperäinen otsikko oli "Luterilaisen kirkon jäsenmäärä jatkaa laskuaan." Fakta että vaikka jäsenten määrä väestöstä olikin muutaman promillen laskenut niin nettojäsenmäärä oli noussut. Tämä havainto oli tämän postauksen motivaattori.... Nyt tämä postaus on vain tylsä ylilyönti....Sori.

8 kommenttia:

AaJii kirjoitti...

Lasketaanko vielä kerran?

Kirkon tiedutuskeskus kertoo: "Väestörekisterikeskuksen ennakkotietojen mukaan vuonna 2007 luterilaiseen kirkkoon liittyi 10 960 henkilöä ja kirkosta erosi 37 481 henkilöä. Kirkon jäseniksi kastettiin 48 429 henkilöä."

10960+48429-10960=21908.
Plussan puolella siis ollaan, jos lasketaan vain liittyneet, kastetut ja eronneet. Mitenkäs käy kun lasketaan mukaan vielä vuonna 2007 kuolleet evlut kirkon jäsenet?

Dr. Doctor kirjoitti...

"Ettei yksikään joka häneen uskoisi hukkuisi vaan hänellä olisi iänkaikkinen elämä...."

Ikuisuus on yksi tämän psykoosin etuja. ;) Mutta kerro luku jos saat selville.

Yleensäkin ärsyttää HSn jymähtäminen 70 luvun trendeihin, avioerot, kirkostaeroamiset, äpärälapset, leipäjonot... muutos Suomalasisessa yhteiskunnassa tapahtui silloin ja se ei ole merkittävästi muuttunut. Silti joka vuosi samat uutiset samojen ilmiöiden voimistumisesta...

Suurin osa lapsista syntyy avioliittoiin, suurin osa avoliitoista kestää, suurin osa suomalsisista kuuluu kirkkoon, suurin osa on hyvinvoivia ja töissäkäyviä.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kun teette tilaa muhamettilaisille!


En muuten usko, että työ saatte koskaan HS:stä mieleistänne. Joten miksi lukea propagandaa?

Dr. Doctor kirjoitti...

Hyvä ähläm.

Olet oikeassa. Pilaan blogini kommentoimalla yksiselitteisen huonoa lehteä.

Lopetan myös nettihesarin lukemisen nyt.

Nykypäivä, Uusi Suomi ja Uutiskynnys riittäköön.

Anonyymi kirjoitti...

Uutiskynnystä en suosittele. Sen luotavuudessa lieneen aika isoja ongelmia, koska siteeraa lähinnä vain HS:ää ja "toimittajatkin" ovat kummallisesti anonyymeja!

Dr. Doctor kirjoitti...

Uutiskynnystä lukiessa tietää minkä värisin silmälasein maailmaa katsellaan...

Uutisten luotettavuudessa ei ole ollut ongelmia ja nimellähän ne julkaisee...

Hesari on valtaelitin imponoima ja neuvostoperinteen mädättämä jättiläinen jolla on vakava laatuongelma. Tämä viimeinen kommentti ei katso poliittista kantaa...

Anonyymi kirjoitti...

Ahaa! Siksikö se onkin niin suosittu. Suomessahan on selkeästi ollutkin havattavissa keskiluokan (hesarin lukijoiden) parissa elitistisiä piirteitä. Neuvostoliiton saavutusten ihailua sekä huonolaatuisiin tuotteisiin keskittymistä. Siitähän kansamme on kuuluisa!

Vai olisiko sinuillakin tuo sama tauti mistä ylempänä kirjoitit!

Dr. Doctor kirjoitti...

Hesari on siksi niin suosittu, että suomalaisille on vuosikymmeniä koulutettu että paperimedia on pyhä, ainut, oikea tiedonlähde. Ja siksi koska muita aamujakelulehtiä ei ole tarjolla uudellamaalla.

ja kyllä o keski-ikä. Mietin vaan onko se sairaus vai voimavara.