tiistai 30. joulukuuta 2008

Joulun uutiset

2000-vuotinen salaisuus lipsahti Paavilta, katolisen kirkon mielestä homoilu ei ole OK. 1,1 Miljardia katollista käytti välittömästi "Eroa kirkosta palvelua".

Naapuri ampui tonttirajan yli sata rakettia. Mitähän tekisi, tärkeintä on kuienkin ettei kukaan loukkaannu...

EU määräysten mukaan mukaan Suomalaiset elintarvikkeet voi erottaa jatkossa vain hinnoista. Ääriryhmien suosima siniristi symboli on jatkossa kielletty.

Joku kansantyhmien kiihoitin on taas haastettu/tuomittu. Olenkohan se minä vai joku muu?

Uusia vanhoja viisauksia

Yhteiskunta on kuin vanha rakennus.

Myös ei kantavat rakenteet kantavat osaa taakasta.
Ennen ilmapiirin avartamista on syytä varmistaa vakuutusasiat.

tiistai 23. joulukuuta 2008

Hyvää joulua

Hyvää joulua molemmille lukijoille.

Mikään ei muutu. Siksi konservatiivit tykkäävät Joulusta.

Eli hyvää Joulua ja tietokone kiinni.

Kaunein Jouluvalo on kuitenkin anopin auton perävalo.

Jouluisin nerot ja lahjakkuudetkin saavat epäonnistua ja korni on kaunista ; )

Peace.

Talousennustus tulevalle vuodelle

Tässä oli riskianalyysi, julkaistu ennen kevättä.

2009 talousnäkymät.

Maailman kauppamiehet itkevät ja surevat häntä, sillä enää ei kukaan osta heidän tavaroitaan: ei kultaa, hopeaa, jalokiviä eikä helmiä, ei pellavakangasta, ei purppurakangasta, ei silkkiä eikä helakanpunaisia kankaita, ei tuoksuvaa tuijapuuta, ei norsunluusta eikä jalopuusta tehtyjä esineitä, ei pronssi-, rauta- eikä marmoritöitä, ei kanelia eikä muita mausteita, ei suitsukkeita, ei hajuvoiteita eikä suitsutuspihkaa, ei viiniä eikä öljyä, ei hienoja jauhoja eikä viljaa, ei nautakarjaa, ei lampaita, ei hevosia eikä vaunuja, ei orjia, ihmisiä ruumiineen ja sieluineen.

Hedelmät, joita koko sydämestäsi himoitsit, ovat nyt poissa, kaikki komeutesi ja koreutesi on mennyttä, eikä se milloinkaan palaa.

"Noiden tavaroiden kauppiaat, nuo, jotka ovat rikastuneet porton vauraudesta, seisovat loitolla, kauhuissaan siitä, miten häntä piinataan. He itkevät ja valittavat:

Voi sinua, suuri kaupunki!
Sinä pukeuduit pellavaan,
purppuraiseen ja helakanpunaiseen pukuun,
sinun ylläsi kimalsivat kulta, jalokivet ja helmet,
mutta hetkessä on rikkautesi tuhoutunut


P.S Toi aloitti...

sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Jussi



Kävelin Eiran rannassa ja näin omin silmin omituisen näyn. Pahoittelen puutteellista öljyväritekniikkaani, so 1899. Mestarin tukka on tosin vanhemmasta valokuvasta.

torstai 11. joulukuuta 2008

Se tulee taas



Kuva uusinta vuoden takaa. Lisäksi suosikkisarjani "Kovan onnen kundi" lähti uusintakierrokselle.

sunnuntai 7. joulukuuta 2008

I syyllisyys

"Vitun iso rekka" kommentoi kuopus (4v.) 1,5-kaistaisen tien varressa vastaantulevaa traktorinkuljetus lavaa. Poikansa sanavarastosta hämmentynyt, seurana oleva isä ei kuitenkaan väistä tai työnnä kuopusta koiranjätteisiin vaan leventää turvamarginaalia kävelemällä puoli metriä keskemmälle tietä, tehden itsestään vastapainon 10000kg ajoneuvoyhdistelmälle.

"Tämä makaroonilaatikko oli vähän epäilyttävää, paistoin lapsille kalapuikkoja ja me voisaan syödä tämä". Tervehtii perheenäiti töistä tulevaa miestään. Hyvä, ilahtuu isi.

Ostoskeskuksen käytävällä harhailee tyhjäsilmäinen, kuollutsieluinen alkoholiperäinen pikkuaivovaurio. Ilman "risk-benefit" analyysia isä kiertää kävelylinjansa varmistaakseen etteivät pienet ihmiset ja pahallahaisevat ihmiset kohtaa. Pikku aivovaurio huomaa. Nostaa agressiota isähahmoakohtaan, katsoo lapsia, huokaisee ja jatkaa matkaa...

Keski-ikäinen mies kuuntelle Neil Youngin (Demme ohjaus) "Heart of Gold" taltiointia. Kuvasto kertoo keski-iästä, betasalpauksesta, ohitusleikkauksista. Musiikki toimii. Tunteita on vielä elämän viimeiselläkin kolmanneksella.
Ohikulkeva kuusivuotias pyytää pikku kakkosta, musiikki katkeaa, TV aukeaa, tunne katoaa.

Vanhemmuus on outoa. Halu ottaa isku vastaan lapsen puolesta voittaa itsesuojeluvaiston ja terveen järjen. Iltarukous muuttuu toivomuslistasta yhdeksi hartaaksi toiveeksi. Oma kuolema pelottaa vain lasten tunteena.
Kuumeista lasta katsellessa ei uskalla pyytää tai toivoa että sairaus lähtisi pois, vaan lasta haluaa pitää lähellä ja sylissa jotta sairaus tarttuisi tai siirtyisi.

Vasta nyt 4o vuotta myöhemmin tajuan, että ei isäni ei tykännyt banaanin tummista osista tai taloukyljyksen epämääräisistä osista. Hän oli isäni.

Väitän, ettei tämä ilmiö ole opittu tai tietoinen. Väitän, ettei se toimi uusio-, sateenkaari- tai adoptio perheissä. Toisaalta en tiedä onko erityisen hyödyllistä tai edes sankarillista kävellä rekkaa päin, syödä pilaantunutta ruokaa, haastaa riitaa narkkareiden kanssa tai laiminlyödä omia tunteitaan tai toiveitaan.

Tämmöstä se vaan nyt on.

perjantai 5. joulukuuta 2008

Kuusikaksitoista

Samanlaisten kivien rivi
nakit ja muusi
Syksyn synkkyys
Harmaasta erottuva
sininen ja valkoinen
sähköttä toimiva kynttilä
muisto menneestä
katse olevasta tulevaan
ja takaisin

paljon tapahtuu
harhaanjohtajien juhlat linnassa
pienellä pojalla
pieni itse tehty lippu
isäsiitoisen kansan oma juhla

ja viisi miljoonaa
sohjoisen kaduntallaajaa
joista joka kuudes homo tai kunnalla töissä
vihervasemmistoa niukka vähemmistö
marginaali ihmisiä valloittajan kielisiä
muutamia kansallismielisiä
täysjärkisiä yhä kuitenkin yli puolet
töissä käyviäkin vielä jokunen

vitusti uusia värejä ja vierasta kieltä
ja tilaa olisi useammalle
mutta ei tarvetta
jos eivät ymmärrä
mitä juhlitaan
kuusikaksitoista

Mutta ei riidellä tänään,
vaikka monta muuttujaa,
toisilla liian vähän tietoa
toisilla vaan huono muisti
toiset ei vaan ymmärrä

Pienin yhteinen tekijä
on sinun synttärit

maanantai 1. joulukuuta 2008

Jussi

Onko Jussi Pajunen maahanmuuttokritiikissään oikeassa?
Perussuomalainen "tuore" helsinkiläiskaupunginjohtaja on saanut blogikirjoituksillaan vankan fanijoukon.

Äänestys on päättynyt.


Enää ei hävetä olla suomalainen. Suomi on enää kolme kuukautta jäljessä Eurooppaa. Tämä uutinen ei ikinä päässyt lehteen, mutta ilmeisesti kaupunginjohtaja luki sen.