tiistai 28. elokuuta 2007

Lost in action

Loistava Oxymoroni blogi katosi nettiavaruudesta.
Kurkistusikkuna vereslihaiseen miehiseen kasvuun katosi.

Ystävän muistoa kunnioittaen lainaus kamilta;

"Netissä tappeleminen on kuin vammaisolympialaiset, saatat voittaa, mutta olet silti jälkeenjäänyt."
"minun ongelmat on minun ongelmia ja selviän niistä tai en, ne eivät ainakaan netissä lässyttämällä miksikään muutu."


Parhaat lähtevät ensin... vähempilahjaiset jatkavat ruikuttamista. Eli suosikit päivitetty.

keskiviikko 22. elokuuta 2007

Uutisotsikkoja eräänä keskiviikkona

Tämä on Suomi;

Voimakas myrsky Etelä-Suomessa
Raju ukkonen laukaisi hälytysmerkin Helsingissä
Valio vetää saastuneen ruokakermaerän kaupoista
Juomavettä keitettävä keskiviikkoon saakka Jyväskylässä
Pommiepäily tyhjensi Malmin lentoaseman päärakennuksen
Rekka tulessa nelostiellä
Satatuhatta nuorta työelämän ja koulutuksen ulkopuolella
Liikennevalot sammuivat Helsingissä
Botuliinihoitojen suosio hurjassa kasvussa
Hoitoala valmis lakkoon
Omaisuusrikosten määrä jyrkässä kasvussa
Klamydia lisääntynyt nuorilla naisilla
Talonvaltauksesta syytetyt eivät ilmestyneet oikeuteen
Rattijuopot puhaltaneet hurjia lukemia
Lappeenrannan poliisi paljasti huumeviljelmän
Tiehankkeita voidaan lykätä
....
Onneksi ennen suurta myrskyä tuli tiedote.

http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Ilm.html

ja myr(s)kyn jälkeen kaikki jatkuu...

http://sulakkeenpoika.blogspot.com/2007/08/lopun-jlkeen.html

maanantai 13. elokuuta 2007

Puolue

Sana on vapaa.

Suomalaiset tajusivat viimevaaleissa, että kyseessä on sosialistinen puolue.

Ne/He hoksasivat, että nimi on vaihdettava jotta kusetus voisi pianjatkua. Auttakaa ressukoita, vain äänestämällä voit vaikeuttaa.

http://www.iltalehti.fi/kyselyt/200708130101947_ky.shtml

Nais Sosialistit - Demokratia Alas Pian (NSDAP)
Sosiaali Apu Demokraatit
Punaiset kanat - De Röda Höna
SAKn poliittinen siipi
Kanas for Hamas
Veronpunaiset
Rauhan ja Sosialismin puolesta
Suomen kansan punakeltaiset
Isätön ja kansaton liikkumattomuus (IKL)
Kaikki maailman työläiset- antakaa anteeksi
Suomen Dhimmit Puolue
"Demokraatit"

perjantai 10. elokuuta 2007

Linkkejä

"Lähimmäisenrakkauden toteuttaminen .. vaatii tottelemattomuutta vallitsevia lakeja kohtaan"
Sanoo;
Kirkon turvapaikkaopas.
http://www.ecredo.fi/sen/data/liitteet/kirkko_turvapaikkana_2007-1.pdf


"Poliisi epäilee, että 27-vuotias afrikkalaissyntyinen mies houkutteli tytön mukaansa joko kaupassa tai kaupan ulkopuolella, ja piti tätä asunnossaan joitain tunteja.Tapaus sattui Martinlaaksossa sunnuntaina. Tyttö katosi, kun hän oli käymässä kaupassa vanhempansa kanssa. Vanhemmat ilmoittivat epäilyistään poliisille keskiviikkona tytön kerrottua asiasta. Poliisi otti miehen kiinni perjantaina.Miehen uskotaan syyllistyneen lasten seksuaalisiin hyväksikäyttöihin jo viime vuonna. Tapauksista nousi syytteitä, mutta miestä ei saatu oikeuden eteen, sillä hänen onnistui pakoilla haastemiestä kuukausitolkulla."
Sanoo;
IS 10.8.2007 16:56, päivitetty 10.08. 17:52
Minä en pysty kommentoimaan mutta onneksi joku toinen osaa...

Uusi ja raikas lähestymistapa

Täytyy muistaa järkyttää seuraavaa työnkehittämiskonsulttia tällä lainatulla lauseella. Eli Ritva Santavuori Espoon seurakuntien Esse lehdessä. (http://www.esse.fi/)

K; Miten priorisoitte aikaanne eri tehtävien välillä?

V; En priorisoi, hoidan kaikki. Pidän aina kiinni ensiksi tehdystä sopimuksesta. Jos alkaa priorisoida, voi joutua pahaan kierteeseen.

Raikas lähestymistapa syyttäjätär evpllä.

keskiviikko 8. elokuuta 2007

Olen kasvihuono kuluttaja

Olen jonkin verran ilmastonmuutos teoriohin skeptisesti suhtautuva. Kiitos loistavan http://alastontotuus.blogspot.com/ blogin.

Niinkauan kun kukaan ei osaa sanoa pitäisikö minun istuttaa vai kaataa puita ilmiön hidastamiseksi, en suostu toimimaan.

Vihdoin asiaa on tutkittu.


Vähiten ilmastoa häiritsee, kun tekee niinkuin minä. Muovipusseja keräilevä, nelivetomaasturilla ajeleva, päivittäin puusaunaa lämmitävä, lihansa itse metsästävä, kalansa itse kalastaava reilun kaupan kaukaa kiertävä valkoinen oikeakätinen heteromies. Teen jopa lapset itse, en tuota niitä etelästä. En kierrätä edes vaimoa.

Olen minä vaan hieno ihminen ja luonto kiittää.

http://www.timesonline.co.uk/tol/news/uk/science/article2195538.ece

"Evidence based" havainnot kun asiaa on tutkittu....

— Traditional nappies are as bad as disposables, a study by the Environment Agency found. While throwaway nappies make up 0.1 per cent of landfill waste, the cloth variety are a waste of energy, clean water and detergent
Paper bags cause more global warming than plastic. They need much more space to store so require extra energy to transport them from manufacturers to shops
— Diesel trains in rural Britain are more polluting than 4x4 vehicles. Douglas Alexander, when Transport Secretary, said: “If ten or fewer people travel in a Sprinter [train], it would be less environmentally damaging to give them each a Land Rover Freelander and tell them to drive”
Burning wood for fuel is better for the environment than recycling it, the Department for Environment, Food and Rural Affairs discovered
— Organic dairy cows are worse for the climate. They produce less milk so their methane emissions per litre are higher
— Someone who installs a “green” lightbulb undoes a year’s worth of energy-saving by buying two bags of imported veg, as so much carbon is wasted flying the food to Britain
— Trees, regarded as shields against global warming because they absorb carbon, were found by German scientists to be major producers of methane, a much more harmful greenhouse gas...

keskiviikko 1. elokuuta 2007

"Lainaus"

Maailma on niin hullu että olen jäänyt sanattomaksi.
Siis julkaistaan lainaus, varmentamaan että tohtori elää.

"Ihmisoikeudet ovat vähän niin kuin päästöoikeudet: niitä ei riitä kaikille, joten kehittyneiden teollisuusmaiden on valmistauduttava kipeisiin leikkauksiin."

Tiivisti Rento Reino Sisun vapaalla keskustelupalstalla.