keskiviikko 6. kesäkuuta 2007

Ällön ollo nuivinut

Tervetuloa peruskouluun POJAT. Aletaan sitten pänttäämään sitä vanhaa tuttua ainoaa oikea kirjaa. Sitä onkin lukujärjestyksen mukaan yhdeksän seuraavaa vuotta.

Te kaksi vääräuskoista hassunväristä pellavapäistä sinisilmää voitte sillä aikaa opetella vaikka verbien taivutusta jos isinne on maksanut dhimmeverot. Päivän aihe verbien kieltomuodot. Kyllä te vaan puhuttu hassusti.

Minä en nuivi
Sinä et nuivi
Te ette nuivi
Hän ei nuivi
Me emme nuivi
Te ette nuivi
He eivät nuivi
Ei nuivita
Minä en nuivinut
Sinä et nuivinut
Te ette nuivinut
Hän ei nuivinut
Me emme nuivineet
Te ette nuivineet
He eivät nuivineet
Ei nuivittu
Minä en ole nuivinut
Sinä et ole nuivinut
Te ette ole nuivinut
Hän ei ole nuivinut
Me emme ole nuivineet
Te ette ole nuivineet
He eivät ole nuivineet
Ei ole nuivittu
Minä en ollut nuivinut
Sinä et ollut nuivinut
Te ette ollut nuivinut
Hän ei ollut nuivinut
Me emme olleet nuivineet
Te ette olleet nuivineet
He eivät olleet nuivineet
Ei ollut nuivittu
Minä en nuivisi
Sinä et nuivisi
Te ette nuivisi
Hän ei nuivisi
Me emme nuivisi
Te ette nuivisi
He eivät nuivisi
Ei nuivittaisi
Minä en olisi nuivinut
Sinä et olisi nuivinut
Te ette olisi nuivinut
Hän ei olisi nuivinut
Me emme olisi nuivineet
Te ette olisi nuivineet
He eivät olisi nuivineet
Ei olisi nuivittu
Minä en nuivinne
Sinä et nuivinne
Te ette nuivinne
Hän ei nuivinne
Me emme nuivinne
Te ette nuivinne
He eivät nuivinne
Ei nuivittanne
Minä en liene nuivinut
Sinä et liene nuivinut
Te ette liene nuivinut
Hän ei liene nuivinut
Me emme liene nuivineet
Te ette liene nuivineet
He eivät liene nuivineet
Ei liene nuivittu
Minä en nuivineisi
Sinä et nuivineisi
Te ette nuivineisi
Hän ei nuivineisi
Me emme nuivineisi
Te ette nuivineisi
He eivät nuivineisi
Ei nuivittaneisi
Minä en lienisi nuivinut
Sinä et lienisi nuivinut
Te ette lienisi nuivinut
Hän ei lienisi nuivinut
Me emme lienisi nuivineet
Te ette lienisi nuivineet
He eivät lienisi nuivineet
Ei lienisi nuivittu
älkääni nuiviko
älkäämi nuiviko
Älä nuivi
Älkää nuiviko
Älköön nuiviko
Älkäämme nuiviko
Älkää nuiviko
Älkööt nuiviko
Älköön nuivittako
Älkääni olko nuivinut
Älkäämi olko nuivinut
Älä ole nuivinut
Älkää olko nuivinut
Älköön olko nuivinut
Älkäämme olko nuivineet
Älkää olko nuivineet
Älkööt olko nuivineet
Älköön olko nuivittu
Ällön nuivi
Ällös nuivi
Älköötte nuiviko
Älköön nuiviko
Älköömme nuiviko
Älköötte nuiviko
Älkööt nuiviko
Ällön nuivittako
Ällös nuivittako
Älköötte nuivittako
Älköön nuivittako
Älköömme nuivittako
Älköötte nuivittako
Älkööt nuivittako
Ällön ollo nuivinut
Ällös ollo nuivinut
Älköötte olko nuivinut
Älköön olko nuivinut
Älköömme olko nuivineet
Älköötte olko nuivineet
Älkööt olko nuivineet
Ällön oltako nuivittu
Ällös oltako nuivittu
Älköötte oltako nuivittu
Älköön oltako nuivittu
Älköömme oltako nuivineet
Älköötte oltako nuivineet
Älkööt oltako nuivineet

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ei (nui)vittu! =)

Anonyymi kirjoitti...

"Minä en lienisi nuivinut
Sinä et lienisi nuivinut"


Tuossa lienee virhe. Minulle ainakin verbimuoto "lienisi" on tuntematon.

Dr. Doctor kirjoitti...

Aktiivin eventiivin perfektin yksikön 1.-2. persoona. Vanhaa kieltä mutta oli kansakoulussa ainakin oikein.

Lukioiden pitää ymmärtää että tämä on konservatiivinen sivusto ; )

Anonyymi kirjoitti...

Hankkikaa elämä!

Anonyymi kirjoitti...

Mistä niitä saa ?

Anonyymi kirjoitti...

Nykyään tosiaankin näkee muotoa "lieneisi", mutta minun kielikorvani sanoo, että se on väärin - niin muuten monen muunkin. Minusta se vaikuttaa yritykseltä muodostaa eventiivimuoto pelkkien kouluoppien pohjalta.

Aika paljon suomen kielen verbikielioppia heitettiin yli laidan, kun kirjakieli tekaistiin.